Image

Perheliikunta - mitä, miksi ja miten?

16.06.2022

Mitä on perheliikunta?

Perheliikunta on liikuntaa, jota koko perhe ja lähipiiri – lapset taaperoista teineihin, vanhemmat, isovanhemmat, kummit ja ystävät – voivat harrastaa yhdessä.

Perheliikunta voi olla arjen hyötyliikuntaa, kuten pyörällä poljettu päiväkotimatka. Se voi olla myös vapaamuotoista ja omaehtoista vapaa-ajan liikkumista, esimerkiksi lasten ja isovanhempien metsäretki tai vaikkapa lapsen ja kummin uimahallireissu. Perheliikunta voi olla myös ohjattua harrastustoimintaa, kuten kunnan tai järjestön perhejumppa. Keskeistä kaikessa perheliikunnassa on yhdessäolo sekä se, että liikkumisessa huomioidaan eri-ikäiset ja -tasoiset osallistujat.

Miksi perheliikuntaa?

1) Perheliikunta lisää kaikkien perheenjäsenten liikkumista. Suurimmalla osalla lapsista päivittäinen liikunta jää alle suositusten. Erityisesti pieni lapsi tarvitsee liikuntaansa vanhemman tukea sekä yhteisen liikkumisen tuomaa yhteenkuuluvuuden tunnetta. Siksi perheen yhteinen liikunta on tärkeää lapsen liikunnalliselle aktiivisuudelle. Perheliikunta voi olla tärkeää myös isomman lapsen liikkumiselle; jos lapsi ei ole löytänyt itselleen mieluisaa liikuntaharrastusta, omaehtoinen liikkuminen perheen kanssa voi tuoda yhdessä liikkumisen iloa. Lasten harrastama liikunta näyttäisi tutkimusten mukaan lisäävän jonkin verran myös vanhempien liikunnallista aktiivisuutta.

2) Yhdessä liikkuminen on perheen yhteistä laatuaikaa. Perheen yhteinen liikunta kokoaa perheenjäseniä yhteisen toiminnan äärelle, jolloin syntyy perhettä vahvistavaa vuorovaikutusta ja mieleenpainuvia muistoja. Perheliikunta tukeekin lapsen fyysisen kehityksen lisäksi myös psyykkistä ja sosiaalista kehitystä.

3) Liikunnan iloa muiden perheiden kanssa. Silloin kun perheliikunta tapahtuu ryhmämuotoisena toimintana, lapset voivat kokea liikkumisen iloa ja yhteenkuuluvuuden tunnetta toisten lasten kanssa ja tottuvat hahmottamaan perheen liikuntaa harrastavana yksikkönä myös oman perhepiirinsä ulkopuolella. Vanhemmat saavat vertaistukea vanhemmuudelleen ja liikuntakasvatukselleen toisilta perheiltä.

 

Mihin perheliikunnalla pyritään?

Perheliikunnan tavoitteena on löytää luontevia tapoja liikkua ja viettää aikaa yhdessä ja siten lisätä koko perheen hyvinvointia.

Tavoitteeseen pyritään edistämällä seuraavia asioita:

1) Omaehtoinen liikunta

Liikunta on helpompi saada pysyväksi elämäntavaksi, kun siihen liittyy sisäinen into ja motivaatio. Tutkimusten mukaan sen kannalta keskeistä on se, että liikkuja saa itse olla suunnittelemassa, millaista liikuntaa hän haluaa harrastaa. Tällainen omaehtoisuus tukee myös lasten motivaatiota liikkumiseen, ja siksi Liikkuva perhe haluaa kannustaa sen lisäämiseen. Lasten omaehtoinen liikunta ei tarkoita rajattomuutta, vaan selkeiden sääntöjen puitteissa tapahtuvaa yhteistä toimintaa, jossa aikuisen rooli on ohjaava.

2) Perheiden arkiliikunta

Yksi hyvä tapa kasvattaa liikunnallista aktiivisuutta on perheen säännöllisen arkiliikunnan lisääminen. Tutkimusten mukaan liikkumiseen kannustava ympäristö ja arkiliikunnan rutiinit ylläpitävät liikunnallista elämäntapaa niin hyvin, että motivaationkaan ei tarvitse olla kovin suuri. Liikunnallinen rutiini voi esimerkiksi olla se, että päiväkotiin tai kouluun mennään joka päivä kävellen tai pyörällä, tai se, että ilman rattaita kulkevien lasten kanssa valitaan aina hissin sijasta portaat. Aluksi valinnan joutuu tekemään joka kerta tietoisesti, mutta vähitellen siitä voi muodostua itsestään selvä tapa. Kunnat voivat tukea arkiliikuntatottumuksia huolehtimalla liikkumiseen kannustavasti ympäristöstä, johon voi kuulua esimerkiksi hyvin auratut kävelytiet talvella.

 

Pidetään perheliikunnan kynnys matalana

Aikuisen liikunnallinen itsetunto on saattanut saada elämän varrella kolhuja. Lapsi on vanhemmalle kannustavaa liikuntaseuraa, koska lapsensa silmissä vanhempi on aina taitava.

Perheliikunnassa ei ole kyse suorittamisesta, vaan mukavasta yhdessäolosta. Arkeen sopivan perheliikunnan avulla voidaan tavoittaa monenlaisia perheitä ja myös vähän liikkuvia aikuisia.

 

Lähteet

Kinnunen: Perheiden elintavat ja motivoituminen, Liikkuva perhe -webinaari

Laukkanen: Omaehtoisuutta tukeva liikuntakasvatus -webinaari.

Sääkslahti & Laukkanen: Liikkuvassa perheessä perheenjäsenet edesauttavat toistensa liikkumista, Liikkuva perhe -webinaari.

Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016: 13 & Liikkumissuositus 7–17-vuotiaille lapsille ja nuorille 2021:21.


#liikkuvaperhe