13.06.2023
Liikkumista edistävä toiminnallinen työote ja turvallinen oppimisjälki tapahtuvat silloin, kun aikuinen on läsnä ja jakamassa lapsen kanssa kokemuksia. Aikuisen tehtävä on rohkaista lasta osallistumaan, kokeilemaan, epäonnistumaan ja pinnistelemään omien kykyjen rajoilla. Tärkeää on, että aikuisella on rohkeutta heittäytyä itse leikkiin ja liikkeeseen mukaan, jolloin innostus tarttuu helpommin myös arempiin lapsiin. Säännölliset toimintatavat ovat lapselle tärkeitä turvallisuutta luovia rutiineja.
Itsestä huolehtimisen ja arjen taitojen harjoittelu ovat tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Päivittäisten toimintojen harjoittelu antaa myös loistavia mahdollisuuksia vahvistaa monipuolisesti lapsen motorisia taitoja. Lapsi oppii ja kehittyy tutkimalla sekä oman kehon kautta kokemalla. Päivittäisten toimintojen oppiminen ja hallitseminen vahvistavat lapsen kokemusta itsestään osaavana yksilönä sekä luo pohjaa myönteiselle minäkuvalle ja kyvylle selviytyä itsenäisesti arjen tilanteista.
Motoristen taitojen harjoitteleminen ja harjaantuminen tapahtuu pitkälti lapsen arjen tilanteissa, arkisissa rutiineissa, kotona, hoidossa, vapaa-aikana, pukiessa, pesulla, ruokaillessa, leikkiessä, liikkuessa ja harrastaessa. Tutut ulkoleikit ja -välinet kehittävät monipuolisesti eri motorisia taitoja, fyysisen kunnon osa-alueita sekä vuorovaikutustaitoja. Kiipeilytelineissä tai puun oksalle kiipeäminen parantaa tasapainoa ja ketteryyttä, kun taas naruhyppely vahvistaa luustoa ja parantaa kuntoa. Temppuillessa lapsi kannattelee ja siirtää omaa kehonpainoaan, jolloin lihasten voima kehittyy ja kehonhallinta. Pallopelit kehittävät koordinaatiota ja parantavat silmän ja käsien tai silmän ja jalkojen välistä yhteistyöstä sekä sosiaalista kanssakäymistä muiden pelaajien kanssa.
Syksyllä vietetään kolmatta kertaa Arkiseikkailua, joka on Liikkuva varhaiskasvatus ja Liikkuva perhe -ohjelmien yhteinen varhaiskasvatusyksiköille ja perheille suunnattu lähiympäristössä toteutettava kampanja. Perheet saavat bingoruudukon, jossa on erilaisia tehtäviä luonnon tarkkailuun ja liikkumiseen. Arkiseikkailun tavoitteina on kannustaa perheitä liikkumaan ja ihmettelemään ympäristöä yhdessä, kannustaa aktiiviseen kulkemiseen kodista varhaiskasvatukseen sekä lisätä lasten osallisuutta. Kampanja tarjoaa varhaiskasvatusyksiköille konkreettisen työkalun varhaiskasvatussuunnitelman ja varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositusten mukaiseen yhteistyöhön perheiden kanssa.
Kampanjaa vietetään tänä vuonna 25.9.–8.10.2023. Avaa ovi ja yhteinen seikkailu voi alkaa!
Lisätietoja www.liikkuvaperhe.fi
Lue koko artikkeli myös Slalli - Suomen Lastenhoitoalan Liiton jäsenlehdestä 3-4/ 2023, Luonto osana varhaiskasvatusta täältä.