Image

Liikkuva perhe toiminnan kehittäminen Sastamalassa

12.08.2024

Millaisia merkittäviä ratkaisuja perheiden liikunnallisen elämäntavan lisäämiseen on tehty?

Leiki ja liiku yhdessä Sastamala -hanke on Sastamalan varhaiskasvatuksen ja liikuntapalveluiden yhteishanke. Hankkeen kehittämiskohteet painottuvat 50 % liikkuva varhaiskasvatustoiminnan kehittämiseen ja 50% liikkuva perhe toiminnan kehittämiseen. Tässä hanketarinassa keskitytään liikkuva perhe toiminnan kehittämiseen ja mitä kaikkea hankkeen avulla on saatu kehitettyä Liikkuva perhe työpajan jälkeen.

 

Mistä lähdettiin, missä ollaan nyt ja mitä kohti menossa?

Hanke käynnistyi keväällä 2023 Liikkuva perhe työpajalla, mikä toteutettiin yhteistyössä Liikkuva perhe -ohjelman sekä Hämeen liikunta ja urheilu ry:n kanssa. Liikkuva perhe työpajan tarkoituksena oli kartoittaa Sastamalan perheliikunnan nykytilaa ja sitä kautta nostaa esiin kehittämiskohteet perheiden liikkumisen näkökulmasta. Nykytilan arvioinnista kehittämiskohteiksi nousivat: perheliikuntaverkoston kehittäminen, perheliikunnan viestinnän tehostaminen sekä ohjatun perheliikunnan lisääminen.

 

Mitä erityistä toiminnassa on, mitä toimenpiteitä on tarjolla ja mille kohderyhmille?

Hankkeessa haluttiin panostaa myös omatoimiseen perheiden liikkumisen kehittämiseen. Syksyllä 2023 käynnistettiin perheiden maksuttomat liikuntasalivuorot. Perheet saivat hakea salivuoroa koulujen liikuntasaleista, perheiden yhdessä liikkumiseen. Yhdellä salivuorolla saattoi olla yksi perhe touhuamassa tai useampi perhe. Maksuttomat salivuorot jatkuivat myös kevään 2024 ja kevään lopulla oli salivuoroja varattu lähes 30. Tämä toiminta sai paljon positiivista palautetta ja näin maksuttomat salivuorot jatkuvat myös syksyllä 2024. Tiivistä yhteistyötä on hankkeen ajan tehty liikuntapalveluiden kanssa ja yhdessä on luotu myös perheiden liikuntaneuvonnan polku varhaiskasvatukseen ja esiopetukseen.

 

Mitkä ovat toiminnan tulokset ja onnistumiset? Entä kehittämistarpeet?

Hankkeessa haluttiin myös kannustaa perheitä liikkumaan yhdessä ulkona. Sastamalassa on paljon erilaisia ulkoliikuntapaikkoja, upeita luontopolkuja, monia leikkipuistoja sekä kulttuurikohteita, joissa perheet voivat vierailla ja liikkua yhdessä. Tästä ajatuksesta syntyi Sastamala-seikkailu eli koko perheen maksuton liikuntaseikkailu ympäri Sastamalaa. Seikkailun kohteiden valinnassa hyödynnettiin perheille suunnattua liikkumistottumuskyselyä, jonka kautta selvitettiin, missä perheet tykkäävät yhdessä liikkua. Kohteiden valinnassa huomioitiin myös alueellisuus, jotta kohteita on tasaisesti ympäri laajaa Sastamalaa. Seikkailulle luotiin omat nettisivut, joista löytyy seikkailun kartta, kohteiden kohdekuvaukset ja paljon kuvia, perheille liikuntavinkkejä sekä myös paljon muuta hyödyllistä tietoa lasten liikkumisesta. Käy tutustumassa seikkailuun: sastamala.fi/sastamala-seikkailu

Sastamala-seikkailusta painettiin myös esitteitä eli seikkailun karttoja, joita jaettiin kaikille lapsille varhaiskasvatuksen kautta. Karttoja on myös jaossa koulujen tapahtumissa, kirjastoissa, Suomalaisen kirjan museo Pukstaavissa, Herra Hakkaraisen talossa sekä Kulttuurikeskus Jaatsilla.

Seikkailu julkistettiin ja oli ensimmäisen kerran esillä Kankeet -kaupunkitapahtuman perheliikuntatapahtumassa 6.4.2024. Tapahtumassa oli myös karttoja jaossa. Seikkailua esiteltiin ja karttoja jaettiin myös Sastamalan perhekeskuksen verkostotapaamisessa.

Lisäksi yhteistyötä tehtiin Suomalaisen kirjan museon Pukstaavin kanssa. Pukstaavin Mysteerikerhoissa alakouluikäiset lapset tekivät runot kaikista Sastamala-seikkailun kohteista. Runot löytyvät seikkailun nettisivuilta kohdekuvauksista.

Kohde: Pirunvuoren kivilinna

Pirunvuorella mä kävelen

Pirunvuorella mä kävelen,

kiviä mä heittelen ja oksia kurottelen.

Pieneen mökkiin astelen,

ja taidetta mä ihastelen.

Ulos taas astelen, kunnes pienen kirkon nään,

peikkokannon ohi astelen, kallion mä nään.

Kotiin päin astelen,

ja kauniita maisemia ihastelen.

- Pukstaavin Mysteerikerhot alakouluikäisille, runon tekijät: Aino ja Akseli

 

Mitä muuta?

Tänä kesänä aloitettiin myös yhteistyö Suomen Ladun paikallisen yhdistyksen Vammalan retkeilijöiden kanssa. Yhdessä seikkailun kohteessa on koko kesän Metsä Mörri -polku ja syksylle on suunnitteilla perheliikuntatapahtumia.

Sastamala-seikkailun taustalla toimii työryhmä, mikä koostuu varhaiskasvatuksen, liikuntapalveluiden, kulttuuripalveluiden, yhdyskuntatekniikan (leikkipuistot) ja konsernihallinnon (markkinointi- ja viestintä) asiantuntijoista sekä graafikosta Anu-Riikka Lampinen, joka loi upean kartan.

 

Jatkosuunnitelmat syksylle 2024

Syksyllä 2024 työryhmän työ jatkuu Sastamala-seikkailun parissa, kun loppuvuodesta julkaistaan seikkailun talviversio. Tavoitteena kannustaa perheitä liikkumaan yhdessä ympäri vuoden hyödyntäen Sastamalan omia monipuolisia ulkoliikuntamahdollisuuksia.

Sastamala-seikkailulle haluttiin toteuttaa myös oma seikkailijahahmo, joka toimii jatkossa Sastamalan perhekeskuksen tunnuksena. Hahmon suunnitteluun osallistettiin kaikkia Sastamalan esiopetusikäisiä lapsia. Lapset saivat piirtää oman hahmon ja keksiä hahmolle erilaisia vahvuuksia. Näiden piirustusten pohjalta kartan suunnittelija ja graafikko Anu-Riikka Lampinen loi uniikin ihanan hahmon.

Keväällä 2024 piirustukset olivat esillä Mikä on parasta Sastamalassa? -näyttelyssä, jossa oli esillä myös lasten ottamia valokuvia kyseisellä teemalla. Näyttelyn avajaisissa julkistettiin seikkailun hahmo. Näyttelyn ajan hahmolle sai myös keksiä ja ideoida nimen. Näin ihanasta hahmosta tuli nimeltään Pomppu Sateenkaarinen, joka on maailman nopein ja värikkäin otus, se on pehmoinen ja tykkää haleista ja lisäksi se osaa kiivetä ja hypätä korkealle.

Syksyllä 2024, toisen hankkeen avustuksella, on tarkoitus kehittää ohjattua perheliikuntaa. Yhteistyössä liikuntaseurojen, yhdistysten sekä järjestöjen kanssa käynnistetään ohjatut perheliikuntaryhmät eri Sastamalan alueilla. Lisäksi luodaan perheliikuntaverkosto sekä yhteinen alusta perheliikunnasta viestimiseen.

 

Teksti: Satu Rautanen

Lisätiedot: Satu Rautanen, varhaiskasvatuksen hankekoordinaattori, satu.rautanen@sastamala.fi, 0405194885